Navigointivalikko Etusivulle Haku Yhteystiedot Esittely Faktaa ydinvoimasta Ajankohtaista Kuudes voimala Viides voimala

> Suomeksi
> In English

 

Uutisia.
Tiedotteet.
Kuudes voimala.

Fortum valmistautuu kuudenteen

Loviisan kaupunginvaltuusto on päättänyt keskiviikkona myydä Fortumille maa- ja merialueen Hästholmenin ydinvoimalasaaren eteläpuolelta. Kaupassa omistajaa vaihtaa saariryhmä, jonka yhteenlaskettu pinta-ala on 10 800 neliömetriä. Kauppaan kuuluu myös yli kahden hehtaarin vesialue.

Valtuusto käsitteli maakauppaa jo vuonna 2003. Tuolloin kaupan vahvistamisen ehtona oli, että Loviisa saa viidennen ydinvoimala. Kauppa raukesi, koska viidennen ydinvoimalan sijoituspaikaksi valittiin Eurajoen Olkiluoto. Maakauppojen on arvioitu liittyvän Fortumin varautumiseen päätökseen kuudennesta voimalasta. Yhtiö suunnittelee myös yli kolmen kilometrin mittaisen tunnelin rakentamista. Tunnelia pitkin Fortum voisi johtaa ydinvoimaloiden lauhdeveden ulkosaaristoon.

Blair: Kuningaskuntaan lisää ydinvoimaa

Greenpeacen uskottavuus Suomessa heikkoa

Ydinenergianuorten aikataulu Fin6:lle

Enestam ja Mönkäre puolustavat lisäydinvoimaa

Tilastokeskus: energian kulutus väheni alkuvuonna


> Uutisarkistoon
> Tiedotteet

 

 

Päivitetty 5.12.2005