Fin7 vai Ru31

Kun Suomessa kaikki asiaa ymmärtävät tahot ovat saavuttaneet lähes täydellisen yksimielisyyden siitä, että kuudes ydinvoimala tarvitaan, ja että periaatepäätös siitä on tehtävä ensi vaalikaudella, käytännössä vuonna 2010, on aika aloittaa julkinen keskustelu siitä, mitä on tulossa kuudennen jälkeen.

Panostetaanko edelleen omaan ydinlauhdekapasiteettiin, vai keksitäänkö jotakin muuta tilalle?

Vain sähköä tuottavan ydinvoimalan hyötysuhde on parhaimmillaankin vain 35-40 prosenttia, niin ehkä olisi jos korkea aika miettiä, millä Helsingin seudun kivihiiltä ja maakaasua polttoaineenaan käyttävät kaukolämpövoimalat aikanaan korvataan.

Voitaisiin rakentaa suhteellisen pieni, pelkkää lämmintä vettä ja höyryä tuottava laitos jonnekin pääkaupunkiseudun alueelle. Se olisi investointi puhtaaseen ilmanlaatuun kaupungissa. Sopivia paikkoja löytyy varmasti nykyisten voimalaitosalueiden mm. Salmisaaren ja Suomenojan lisäksi Kirkkonummelta Inkooseen ja Vuosaaresta Porvooseen olevilla rantakaistoilla. Esimerkiksi Helsinkiin liitettävä Etelä-Sipoon rakentuminen kaipaa uuden peruslämpöratkaisunsa. Ydinvoimala olisi ympäristön kannalta paras ja taloudellisesti tehokkain myös lämmön tuottamiseen.

Loviisaan ei voi enää Fin6:n jälkeen rakentaa samalle saarelle, ennen nykyisten yksiköiden mahdollista purkamista, joka pelkästään prosessina kestää 26 vuotta nykyisten suunnitelmien mukaan.

Siellä olisi siis katsottava uusi paikka mantereelta tai joltain muulta saarelta Hästholmenin ohella.

Olkiluodossa tilaa riittää, sinne sopinee noin kymmenen yksikköä kaikkiaan, mikäli jäähdytysveden purku ja sähkölinjat saadaan mahtumaan jonnekin.

Ongelmana näissä molemmissa paikoissa on vaatimattomat mahdollisuudet hyödyntää lauhdevettä. Laitospaikka pitäisi olla lähempänä Poria tai Raumaa, eikä niidenkään lämpökuormat oikein tahdo riittää. Siksi siis Helsingin seutu.

Jos Fin7 päätetään jättää rakentamatta joko toistaiseksi tai pysyvästi, pitää teollisuuden katsastaa taas kerran Venäjän suuntaan. Siellä on nyt 30 yksikköä, joista osa joudutaan sulkemaan mm. turvallisuuden takia. Ohjelmissa on ainakin 55 miljardin euron investoinnit käsittäen 42-58 kokonaan uutta reaktoria, jotka olisivat pääsääntöisesti edelleenkehitettyjä VVER-1000 -tyyppisiä painevesireaktoreita. Samanlaisia, joita niiden valmistaja Atomstroyexport tarjosi Suomeenkin vain 1,7miljardin euron hinnalla. Mikäli Venäjä ei purkaisi yhtään nykyisistä reaktoreistaan, nousisi niiden kokonaismäärä 30 vuodessa jonnekin 85:een, mutta käytännössä markkinat ja turvallisuusvaatimukset eivät mahdollista niin laajaa tuotantoa.

Selvää on, että Venäjä on ja tulee olemaan meidän elinaikamme energiantuotannon ja -viennin suurvalta, ehdoton ykkönen maailmassa. Tämä ei ole jäänyt sikäläisiltä poliitikoilta ja liikemiehiltä huomaamatta.

Kari Kuusisto